Hallitusblogi 1/2019

Vuotta on jo parisen kuukautta paketissa ja EKY:n uusi hallitus alkaa vähitellen menettää lisänimensä ja on ihan vaan hallitus. Viime vuoden lopulla valittu 12-henkinen hallitus koostuu yhdestä C-75-, kahdesta C-74- ja yhdeksästä C-73-vuosikurssin opiskelijasta. Koska vielä kevätlukukauden ajan hallitus koostuu ainoastaan kandivaiheen opiskelijoista, pyytää hallitus erityistä oma-aloitteisuutta lisurivaiheen opiskelijoilta esimerkiksi opintoihin liittyvistä epäkohdista raportoinnissa tai ihan vaan vaikka tapahtumatoivomuksissa! Hallitukseen saa parhaiten yhteyttä lähestymällä suoraan jotain hallituslaista, laittamalla sähköpostia Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai anonyymisti Pötsi-palautteen välityksellä. Näin vältetään näkökulman rajoittuminen vain yhdelle puolelle peltoa!

Hallitus kokoustaa pääsääntöisesti viikottain maanantaisin neljän maissa Kuopiossa, poislukien päivät jolloin on ollut kuukausittainen tiedekunnan dekaanin ja EKY:n hallituksen tapaaminen. Hallituksella on siis suora keskusteluyhteys tiedekuntaan, jolla EKY saa kiitettävästi äänensä kuulumaan. Tällä vuoropuhelulla on aikaansaatu esimerkiksi viimekeväinen hyvinvointikysely ja jokunen jännittävä opetusvälineen nimikilpailukin.

Kuvassa EKYn hallituksen kokous, jossa katsotaan koiranpentua.

Tähän vuoteen dekaanin tapaamisia on mahtunut kaksi. Näissä keskustelu on pyörinyt esimerkiksi syksyllä päätettävästä yliopiston uudesta strategiasta ja tiedekuntamme tänä vuonna suoritettavasta ESEVT-arvioinnissa. ESEVT eli ”European System of Evaluation of Veterinary Training” on EAEVE:n eli ”The European Association of Establishments for Veterinary Education” -järjestön suorittama arviointi. Arvioinnissa tarkastellaan, täyttyykö erilaiset standardit tiedekunnassamme, ja pysyykö Helsingin yliopiston eläinlääketieteellinen tiedekunta EAEVE-laitosten listalla. Viimeksi status on myönnetty tiedekunnallemme marraskuussa 2009. Arvioinnissa tarvitaan myös opiskelijoiden panosta - syksyllä esimerkiksi haastattelujen muodossa. Tällä hetkellä arviointiin tarvittavia dokumentteja kirjoitetaan, ja niitä ovat lupautuneet opiskelijanäkökulmasta tarkastelemaan sekä hallituksen nykyinen että viimevuotinen puheenjohtaja.

Viihderintamalla hallitusta työllistää EKY:n 30.3. järjestettävä 73. vuosijuhla! Alkuvuoden kokoukset tuppaavat vujuaiheissa venähtää, sillä moniosainen juhla vaatii laajaa suunnittelua ja toimeenpanoa. Tänä vuonna vuosijuhlia vietetään sellaisella mittakaavallla, että koko EKY mahtuu juhlimaan. Tilanteesta kannattaa ottaa ilo irti ja osallistua juhlahumuun, sillä suuremman vierasmäärän juhlia ei voida kustannussyistä vuosittain järjestää. Tänäkin vuonna juhlassa palkitaan mm. Kannus-palkinnolla kannustava henkilökunnan jäsen ja kuudennen vuoden opiskelijat ovat valinneet perinteisesti vuoden pedagogin. Puheita kuullaan useammalta eri taholta, esimerkiksi vuosijuhlapuhujalta, juhlatoimikuntavastaavalta ja puheenjohtajalta. Juhlassa viihdyttää myös Eläinlääkiksen speksi ohjelmanumeroineen! Kullan arvoinen paketti siis taas tiedossa, ja tästä on kiittäminen erityisesti juhlatoimikuntavastaavaa, tilavastaavaa, juhlatoimikuntaa ja vuosijuhlassa talkooapuna toimivia varsoja!

Mikäli pääjuhlaan ilmoittautuminen meni sivu suun, kannattaa ehdottomasti tulla jatkoille ja seuraavana päivänä myös sillikselle fiilistelemään 73-vuotiasta tiedekuntajärjestöämme! Erillisilmot jatkoille ja sillikselle aukeavat pian!

EKY:n hallitus keräsi palautetta EKY:n toiminnasta vuodelta 2018. Palautetta on käyty läpi, ja siitä julkaistaan kooste mahdollisimman pian! Pysy siis kuulolla!

 

Terveisin EKY:n hallituksen 2019 puolesta

Teea Saaristo

Eläinlääketieteen kandidaattiyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja 2019

 

PS. Haluaisitko tietää jostain hallituksen tai EKY:n toiminnan osasta enemmän? Heitä toiveesi mainittuihin osoitteisiin tai vaikka sähköpostiosoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., niin seuraava hallitusblogi saattaa olla vastaus kysymyksiisi!

Kirjaudu

Kirjaudu

 
 
Back to top