Opintojen suorittaminen ulkomailla
Monien pakollisten kurssien takia eläinlääkiksestä ei ole yhtä helppoa lähteä vaihtoon kuin monista muista yliopistoista, mutta vaihto on kuitenkin hyvä mahdollisuus, joka järjestyy myös eläinlääkiksessä ja muutenkin opintoja on mahdollista suorittaa ulkomailla.
Opintojen aikana voi lähteä lukukaudeksi, lukuvuodeksi tai lyhyemmäksi ajaksi vaihtoon. Myös harkkaviikkoja, ulkopuolisia klinikkaviikkoja ja valinnaisia kursseja on mahdollista suorittaa ulkomailla, joten mielikuvitus on vain rajana, minne voi mennä.
Milloin vaihtoon?
Eläinlääkiksestä vaihtoon lähteminen on helpointa klinikkavuoden, eli viidennen vuoden keväällä jolloin voi lähteä noin 2-3 kuukaudeksi toiseen yliopisto sairaalaan suorittamaan klinikkaviikko. Lisäksi klinikkavaihtoon on myös osaan kohteista mahdollista mennä jo neljännen ja viidenennen vuoden välisenä kesänä, jolloin vaihto on yleensä muutaman viikon.
Myös lukukausi tai lukuvuosi vaihtoon on mahdollista lähteä. Valitettavasti kaikkia opintoja ei välttämättä saa hyväksi luettua ja Suomessa väliin jääneitä kursseja joutuu osan todennäköisesti tekemään seuraavana vuonna, joten voi joutua venyttämään opintoja vuodella ja jatkamaan opintoja alemman vuosikurssin kanssa. Mitä kursseja voi käydä ja mitkä saa hyväksi luettua riippuu kohdeyliopistosta, yleisesti ottaen kuitenkin toisen ja neljännen vuoden kursseja voi saada jonkin verran hyväksi luettua. Joskus on ruotsissa pystynyt käymään toisen vuoden syksyn niin että on saanut opinnot hyväksi luettua ilman että pitää välivuotta vaihdon takia, muuten lukukausi tai lukuvuosi vaihto yleensä tarkoittaa että opinnot venyvät vuodella.
Helpoin siis lähteä klinikkavuonna ja tehdä klinikkaviikkoja ulkomailla mutta koska vaan on mahdollista lähetä, paljonko siten saa hyväksi luettua niin vaihtelee.
Minne vaihtoon?
Helsingin yliopistolla on yhteistyö yliopistoja joiden kautta on helpoin lähteä vaihtoon. Mahdollista on myös sopia vaihto suoraan kohde yliopiston kanssa itsenäisesti.
Studies sivuilta löytyy lista Helsingin yliopiston vaihtokohteista, huomioi kuitenkin että kaikkiin näihin ei ole mahdollista mennä vaihtoon ja suorittaa eläinlääketieteen opintoja.
Alla listaa minne eläinlääkisvaihtoon on mahdollista lähteä
· HY-yhteistyö yliopistot: Pariisi, Saksa, Budapest, Norja, Utrecht, Barcelona, Uppsala, Kööpenhamina, Liverpool, Bern, Zurich, Gent, taipei, sydney
· Lyhytvaihdot: Tarto, Köpis, Islanti, Latvia, Liettua
· Itsenäisesti haku, free mover
Miten vaihtoon?
Tutustu ensin vaihtokohteisiin ja mieti minne ja milloin haluaisit lähteä.
Haku ajat ovat usein vuotta etukäteen, mutta vaihtelee kohteesta. Osaan kaukomaa kohteista haku voi olla jo 1,5 vuotta etukäteen. Joten varmista ajoissa milloin hakuaika on. Helsingin yliopiston päähaku on lokakuussa ja helmikuussa. Helsingin yliopiston vaihtohaku tehdään mobility online hakujärjestelmässä. Hakua varten tarvitaan opintosuunnitelma, opintosuoritusote ja perustelukirje, sekä osiin kohteista kielitaitotodistus.
Muita mahdollisuuksia lähteä opintojen aikana ulkomaille?
Jos vaihto kiinnostaa mutta ei kuitenkaan pidemmäksi aikaa halua lähteä ulkomaille opiskelemaan on erilaisia mahdollisuuksia, jota kautta voi lähteä ulkomaille ja saada siitä myös opintopisteitä. Pakollisista harkoista ainakin maatilaharjoittelut ja lihantarkastusharjoittelu on mahdollista suorittaa ulkomailla. Lisäksi sekä kandidaatti vaiheen että lisensiaatti vaiheen valinnaisiin opintoihin voi tehdä kurssin valinnainen harjoittelu ulkomailla, jonka voi tehdä oikeastaan ihan missä vaan paikassa, joka jotenkin liittyy eläinlääketieteeseen. Esim. lähteä tila tai tallihommiin, mennä jonnekin eläinlääkärin matkaan mukaan tai Afrikkaan villieläimiä hoitamaan, muutama esimerkki mainitakseen. Lisäksi vitosen vuoden klinikkaviikoista kaksi saa suoritta ulkopuolisena klinikkaviikkona, eli eläinlääkäri hommia voi mennä tekemään minne vaan, huomioi kuitenkin että pitää tehdä yksi harjoitteluviikko kunnassa mikäli haluaa väliaikaiset oikeudet.
Lisäksi IVSA järjestää vuosittain ryhmävaihdon toisen eläinlääkiksen kanssa, jossa mennään viikoksi vaihtokohteen yliopistoon vierailemaan, asutaan paikallisten opiskelijoiden luona, tutustutaan heidän kouluun ja maahan. Vastaavasti vaihtokohteesta opiskelijat tulevat meille Suomeen vierailemaan viikoksi. Nämä ovat aina olleet mukavia matkoja, jossa ollut paljon kivaa ohjelmaa ja on päässyt tutustumaan kansainvälisiin kollegoihin. IVSAn ryhmävaihdot ovat yleensä olleet keväällä ja usein me Suomesta olemme matkanneet hiihtolomaviikolla vaihtokohteeseen. Ryhmäkoko on ollut yleensä 10-15 henkeä. Tästä matalan kynnyksen lyhyestä vaihdosta IVSA on yleensä tiedottanut syyslukukauden loppupuolella.
Vinkkejä mistä löytää harjoittelupaikkoja ulkomailta:
– erilaisiin maatilahommiin voi löytää esim. workaway, worldpackers
– jos eläinlääkärin matkaan haluaa niin löytyy paikallisen yhteistiedot usein netistä
– villieläin juttuja Afrikassa esim. Sympco, Live4now Wild Vets -> huom tutustu perusteellisesti asiaan ennen lähtöä että ei paikan päällä tule yllätyksiä kurssien sisällöstä tai etiikasta
– kirurgian leikkauskursseja: esim. WVS (Intia ja Thaimaa), neuterclinic.com (Espanja)
Valinnaisen harjoittelun kurssit ovat kandivaiheen ELK-406 (1-6 op) ja lisensiaatti vaiheen ELL-453 (1-6 op). Opintopisteiden määrä riippuu harjoittelun pituudesta, minimissään harjoittelun tulee olla
viikon mittainen. Yhdestä viikosta saa 1,5 opintopistettä (voi saada vain kokonaisia pistetä joten viikosta saa 1op ja kahdesta viikosta saa 3 op). Kurssin voi suorittaa harjoitteluna useammassa eri paikkaa, joten voi hyvin tehdä esim 2 viikkoa yhdessä paikkaa ja 2 viikkoa toisessa paikkaa.
Miten rahoittaa opintohin liittyvän ulkomaan matkan?
– Kelan tuet myös ulkomailla (opintoraha, -laina, asumistuki) Erasmus (+) (yht 24 kk, 300-480e/kk)
– Nordplus ja Nordlys, North2North, Freemover, Lyhytkurssien apurahat
– Suomen eläinlääkäriliitto (max 500e, per matka, haettavissa useasti, yhteensä max 700e per opiskelija)
– Helsingin yliopiston rahastot (hakujärjestelmä Aava (tammi-helmikuu), esim Uuno Toivonen Aukusti -apuraha)
– Osakuntien stipendihaut (esim Hämäläinen osakunta 950e, kerran kandi- ja lisurivaiheissa)
– Nordean Pankin Maataloussäätiön stipendit (500e)
– HiLife lisensiaattityölle (2000e/kk + matkakulut)
– Fulbright (USA) Ulkomaiset alajärjestöt (EAZA, BSAVA, WAVMA, jne)
– Ulkomaiset scholarshipit
– Huom: jos tulee valituksi Helsingin Yliopiston vaihtoon niin ainakin Euroopan Ulkopuolisiin kohteisiin saa automaattisesti (tai ainakin vuonna 2024 hakiessa, kannattaa varmistaa tiedot) matkaapurahan, jonka suuruus on noin 2200 euroa (kohteesta riippuen voi olla pienempi tai suurempi)
Mistä lisätietoa?
– Jos haluaa jutella ihmisen kanssa joka on ollut pidemmässä vaihdossa niin voi etsiä Joanna Arkkilan vuosikurssilta C-79, mielelläni kerron lisää ja vastaan kysymyksiin 🙂 –
– Mikäli suunnittelee lähtevänsä vaihtoon tai jokin vaihtoon liittyvä asia mietityttää kannattaa olla yhteydessä Helsingin yliopiston vaihtokoordinaattoriin: studentexchange(at)helsinki.fi
– IVSAn vaihtotietokanta, löytyy ivsa.fi jäsensivuilta (salasana lähetetään kaikille IVSAn jäsenille)